Sijaiskoti Tuvat Oy
Tarjoamme lastensuojelun sijaishuollon palveluita kahdessa yksikössä Kuopiossa, Alavan Tuvalla ja Kettulan Tuvalla. Lisäksi tarjoamme perhe- ja jälkihuollon palveluita vahvalla ammattitaidolla.
Arvomme ovat nuorten ja perheen kunnioittaminen ja osallisuus, positiivisen hyvän huomaaminen, arjen turvallisuus sekä toivo parempaan.
SIVUMME OVAT PÄIVITETTÄVÄNÄ, LISÄÄMME VIELÄ KUVAT PIAKKOIN
Harrastukset
Lapsille ja nuorille mahdollistetaan mieleisen harrastuksen löytäminen ja yhdessä etsitään uusia taitoja ja elämyksiä. Tuetaan myös jo olemassa olevaa harrastusta. Lapsilla ja nuorilla sekä henkilökunnalla on käytössään useita yhteistyökumppaneiden harraste- ja liikuntapalveluita.
Koulunkäynti
Koulunkäynti järjestetään alueen lähikoulujen kanssa yhteistyössä. Yhteydenpito koulun kanssa on säännöllistä. Toisen asteen opiskelu järjestetään alueen ammatillisissa oppilaitoksissa tai lukioissa. Lapsia ja nuoria tuetaan arjessa koulunkäyntiin.
Arki ja viikonloput
Tuvalla turvataan lasten ja nuorten arki rakentamalla se mahdollisimman säännölliseksi. Perusarkeen kuuluu säännölliset ruokailut, vuorokausirytmi ja koulunkäynti sovitusti. Viikonloppuina on mahdollista käydä omaohjaajan kanssa harrastamassa tai asioimassa. Koulujen loma-aikoina toteutetaan toiveiden mukaista tekemistä.
Moniammatillinen yhteistyö
Yhdistämme eri alojen ammattilaisia tukemaan lasten ja nuorten hyvinvointia, kasvua ja kehitystä yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti. Työyhteisön moniammatilliseen osaamiseen kuuluu kokemusta nepsy-työskentelystä, psykiatrisesta hoitotyöstä ja erilaisesta harrasteosaamisesta.
Hoivaa empaattisella otteella
Tarjoamme lapsille ja nuorille turvallisen ympäristön, jossa heitä kuunnellaan, ymmärretään ja tuetaan yksilöllisesti. Lapsen ja nuoren osallisuutta mahdollistetaan säännöllisillä yhteisöpalavereilla, joissa nuoret voivat tuoda esille toiveita tai kehittämisehdotuksia.
Mahtavat edellytykset ulkoilulle
Kumpikin yksikkö sijaitsee luonnon kauniissa miljöössä ja lähistöltä löytyy hyvät ulkoilumahdollisuudet. Lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus liikkua, leikkiä ja nauttia luonnosta turvallisessa ympäristössä. Luonto ja ympäristö tarjoavat mahdollisuuden rauhoittumiseen.
Sijaiskoti Tuvat Oy
Johtaja Merja Huttunen
Operatiivinen johto ja hallinto
P. 050 359 4322
merja.huttunen@tuvat.fi
Kaartokatu 7A, 70620 Kuopio
Alavan Tupa
Yksikön vastaava
Mika Hirvonen p. 044 245 7764
Ohjaajat p. 044 245 7763
alavanohjaajat@tuvat.fi
Kaartokatu 7A, 70620 Kuopio
Kettulantupa
Yksikön vastaava
Jaana Nissinen p. 044 491 5759
Ohjaajat p. 040 618 4498
kettulanohjaajat@tuvat.fi
Kettulanlahdentie 41, 70400 Kuopio